Puheenjohtajan terveiset

PUHEENJOHTAJA EIJA PARTASEN TERVEISET!

Olen saanut olla viimeiset 10 vuotta ammattiosastomme puheenjohtajana ja on tullut aika luopua tehtävästä.

Näihin puheenjohtaja vuosiin on mahtunut työelämässämme paljon muutoksia ja myös ammattiosastotoiminnassa on ollut niin ylä- kuin alamäkeä. Tätä taivalta olemme tehneet yhdessä. Myös monia, monia hauskoja ja mieleenpainuvia hetkiä olemme yhdessä kokeneet. Muistot säilyttäkäämme mielissämme!

En häviä mihinkään kauas, vaan jatkan Ylä-Savon Soten palveluksessa työskentelevien Superilaisten pääluottamusmiehenä ja keskityn nyt tuohon tehtävään. Tavataan edunvalvonnallisissa merkeissä.

Ammattiosastomme toiminta jatkuu vireänä syyskokouksessa valittujen uusien  toimijoiden voimin.

Ammattiosaston puheenjohtajana aloittaa 1.1.2019 Sirpa Rönkkö.
Onnea uudelle puheenjohtajalle !

Ammattiosaston hallitustoiminta sai myös kiitettävästi kiinnostusta ja hallitus toimii suurimmalla mahdollisella kokoonpanolla eli 10 hallituksen varsinaista jäsentä ja puheenjohtaja. Hallituksen varajäsenet ovat myös aktiivisia.

Työpaikkojen yhdysjäseninä jatkavat entiset toimijat.

Toiminnantarkastajina toimivat myös entiset konkarit, Anna-Maija Riipinen ja Terttu Peltola.

Opona jatkaa Anne Karppinen ja hän saa kaverikseen kaksi opoa ensi vuonna, näin saamme superilaisuuden paremmin näkyville opiskelijoille.

Luovutan ammattiosaston johtamisen kiitollisin mielin seuraaville toimijoille, koska tiedän, että Superilainen toiminta jatkuu innolla, vireänä ja uusin ajatuksin.

Sydämelliset kiitokset ammattiosaston hallitukselle ja teille jokaiselle Superilaiselle näistä puheenjohtajakauteni vuosista !!

Rauhallista Joulun Aikaa ja Onnellisia Aikoja v.2019 !!